Sivut

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Mitä EN ostanut -haaste!

Pinja blogissaan Norsunluusydän otti jo viime marraskuussa blogissaan puheeksi hyvän asian, jonka aion nyt uuden vuoden kynnyksellä nostaa uudelleen esiin. Hän halusi herättää erityisesti bloggaajat miettimään omaa kulutustaan, ehdottamalla ostolakkoa tai saamalla ihan muutenkin meidät miettimään, tarvitsemmeko ihan oikeasti kaikkea sitä, mitä ostamme.

Toisten blogeja lukiessa tulee helposti sellainen olo, että "Oho, kylläpä tuokin ostelee paljon tavaraa", mutta omaa blogia lukiessa samaa asiaa ei ehkä huomaa. Blogia pitäessä on helppo jäädä kiinni  kuluttamisen noidan kehään, kun tulee sellainen olo, että pitäisi koko ajan olla jotain uutta esiteltävää, arvosteltavaa tai vaikka mainostettavaa.

Koska itse elän hyvin pienellä budjetilla ja yritän blogissani vain neuvoa mahdollisesti joitakin muita ihmisiä siitä, mihin vähäiset rahansa kannattaa laittaa ja mihin ei, pohdin jatkuvasti ostoksilla ollessani "Voinko minä löytää tälle jotain käyttöä? Tarvitsenko minä tätä?" Mutta jos vastaus on: Ei, en. Ei tule blogiinkaan mitään kirjoitettavaa. Minulla ei ole ollut tapana kirjoittaa tänne blogiini tuotteista, jotka eivät ole tehneet minuun niin suurta vaikutusta, että olisin sellaisen ostanut, koska olen halunnut keskittyä vain niihin  tuotteisiin, jotka olen oikeasti ostanut ja joita olen testannut. Ehkä tähän voitaisiin tehdä muutos, vaikka ihan vain hetkeksi. Ihan vain sen vuoksi, jotta saataisiin poistettua se vääristymä, että minä tai muut ostaisivat kaiken, mitän eteen osuu.

Haastankin nyt kaikki lukijat ensinnäkin miettimään jokaisen ostoksensa edessä noita edellä esitettyjä kysymyksiä: "Voinko minä löytää tälle jotain käyttöä? Tarvitsenko minä tätä?". Ja toivon, että kirjoittaisitte blogiinne vähintään kerran, mutta mielellään useammankin kerran ja edes tämän tulevan tammikuun aikana, niistä kerroista, kun vastauksenne oli kieltävä. Eli kirjoittakaa siitä, mitä ette ostaneet ja miksi.

Ehkä tällä saisimme huomiota siihen, ettei ihan kaikkea tarvitse ostaa ja kokeilla. Ja myöskin, ettemme kuluta tuotteita turhaan vain ostamisen ja omistamisen ilosta, vaan mietimme myös omia tarpeitamme. Uskoisin, että Pinjan ostolakko -haaste on edelleen voimassa, mikäli joku haluaa kokeilla sitäkin. Mutta toivoisin, että vähintään jokainen pohtisi edes hieman omaa kulutustaan.

Hyvää uutta vuotta!

torstai 27. joulukuuta 2012

MAVALA alus- ja päällyslakat

Pitkään etsiessäni sopivia alus- ja päällyslakkoja kokeiluun päädyin aloittamaan pienimmistä ja halvimmista, mutta kuitenkin laadukkaiksi tietämistäni tuotteista. Nämä Mavalan erikoislakat maksavat noin 5€, siinä kun tavalliset Mavalan kynsilakat maksavat alle 4€. Ajattelin, että tuolla hinnalla en voi pahasti katua, mikäli en tuotteista päädykään pitämään.


Päällyslakka on nimeltään Top Coat Fixator
ja aluslakka Super Base (olenko ainut, jolla alkaa soimaan Nicki Minaj päässä?)

Kerta summana maksettuna 5€ on siis aika vähän. Suurempaan mittakaavaan verrattuna näiden lakkojen hinta on aikalailla samaa luokkaa kuin muiden vastaavien tuotteiden. Näissä pulloissa on siis 5ml tuotetta. Monet 10ml sisältävät pullot merkistä riippumatta maksavat noin 10€ ja 15ml sisältävät pullot maksavat jo helposti enemmän kuin 15€.

Olen ollut aika skeptinen näiden tämänkaltaisten lakkojen suhteen, sillä olen kuullut kauhutarinoita siitä, että päällyslakkojen sudit vetävät kynsilakan mennessään tai aluslakka pilaa kynsien pinnan sen sijaan että suojelisi sitä.
Nämä lakat osoittauitavat olevansa taas hintansa arvoisia. Käytän näitä aina yhdessä. Laitan ensin aluslakkaa ja värillisen lakan jälkeen laitan tuon päällyslakan. Ja ne ovat saaneet vähän huonommankin lakan kestämään inhimillisen ajan. Olen jotenkin niin tottunut siihen, että näillä huonoilla kynsillä lakka kestää hyvän näköisenä yhden päivän, nyt alan jo parin päivän jälkeen ihmetellä, että eivätkö nämä ikinä ala lohkeilla, jotta saisin uuden lakan laitettua. Siis mitään ihmettä nämä eivät saa aikaan, mutta huomattavan parannuksen lakan kestossa kylläkin.
En ole huomannut, että aluslakka olisi kellastanut omia kynsiäni tai jotenkin heikentänyt niitä. Eikä päällylakkakaan ole muuttanut värillisten lakkojeni väriä tai sävyä. Päällyslakka ei myöskään vedä mennessään alla olevaa värilakkaa levityksen yhteydessä, mutta kannattaa silti lakata vähän hennommalla kädellä ja odottaa, että lakka on jo pikkuisen kuivunut, koska märkä lakka lähtee helposti liikenteeseen vähemmästäkin. Tuo päällyslakka ei varsinaisesti ole markkinoitu olevan mitään lakan pikakuvattajaa, mutta olen huomannut, että lakka kuivuu jonkun verran nopeammin sen kanssa.
Sellaisen pienen vinkin lakkaukseen annan, mikäli joku ei sitä ole vielä kuullut.  Eli kaikki nämä lakat kannattaa laittaa kunnolla kynnen päihin saakka. Koska lakka alkaa kulua ensimmäisenä kynnen kärjestä, kannattaa lakata se käri sieltä edestä ihan kokonaan eikä pelkkää päällipintaa. Minä yleensä en lakkaa kynsien alapintoja, sillä lakkaa on todella ärsyttävää saada sieltä myöhemmin pois.

perjantai 21. joulukuuta 2012

TRESemmé aerosoliton hiuskiinne

Tämä tuote kiinnitti huomioni sen lupauksella olla kosteutta hylkivä. Ilmassa olevalta kosteudelta ei oikein voi säilyä minään vuoden aikana ja minun hiuksillani on tapana mennä hennoille laineille kosteudesta, joten toivoin, että tämä pelastisi minut pinteestä.

Aerosolittomuus toisaalta kuulosti todella hyvältä asialta, sillä pitäisihän meidän ajatella otsoonikerrosta hieman enemmän täällä kosmetiikan kulutuksen maailmassa. Mutta pelkäsin hieman, että tämä ei suihkuttuisi hiuksiin nätisti ja tasaisesti ilman aerosolia. Yleensä tällaisilla suihkeilla on tapana ennemminkin ruiskuta hiuksiin.


Tämän 250ml sisältävän tuotteen hinta oli 8,90€ eli ei ihan halpa suihke, mutta ei myöskään kalliimmasta päästä.

Loppujen lopuksi kokemukseni tästä tuotteesta olivat todella hyvät. Ensinnäkin tämä kiinne suihkuaa hiuksiin todella hienona suihkeena eikä ruiskua vain yhteen kohtaan, kuten aluksi pelkäsin. Tuotteen tuoksu on ihan miellyttävä, aika samanlainen kuin minkä tahansa muunkin hiuskiinteen. Kiinne kestää hiuksilla hyvin pitkään muttei tunnu kovalta tai rapealta.
Kosteuden eston kanssa oli vähän niin ja näin. Niinä päivinä kun olisin kaivannut suojaa kosteudelta, olisin varmasti tarvinnut ihmeen eikä tämä nyt mikään ihmeiden tekijä ole. Jos kastut sateessa, niin mikään ei suojaa hiuksiasi ja olisi täysin kohtuutonta odottaa sitä miltään tuotteelta. Mutta muuten tämä piti kyllä kamapuksen hyvin kasassa säästä kuin säästä huolimatta inhimillissä rajoissa. Suosittelen tätä lämpimäsi ja aion ostaa tätä uudelleen jahka saan pullon kulumaan täysin loppuun. Tämä on hinnastaan huolimatta aika riittoisaa.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Four Reasons -matkatuotteita

Reissatessani ympäriinsä olen epätoivoisesti tarttunu, jos minkäkinlaisiin matkapakkauksiin. Hiustenmuotoilu on minulle ehdottoman tärkeää ja etsin jatkuvasti tuotteita, jotka helpottaisivat toimiani.

Joskus vuosia sitten minulla oli muutamia huonoja kokemuksia Four Reasons -tuotteiden kanssa, sillä mielestäni ne tuoksuivat tai siis suoraan sanottuna haisivat pahoilta. Eivät niin paljon, että se niiden kemiallinen käsittelemätön ja pehmentämätön haju olisi tarttunut hiuksiin, mutta niiden käyttö vain tuntui epämukavalta. Näitä ostaessani ennakkoluuloni olivat vielä minulla vahvasti mielessä, mutta kampaamon myyjä vakuutti minulle, että näissä on kyllä todella miellyttävä tuoksu.


Ostin siis Four Reasons:ilta muotoilusuihkeen, hiuspuuterin ja tuuheuttavan moussen. Näiden 100ml isojen pullojen hinta on noin 4,90€ liikkeestä riippuen tietenkin.

Ensinnäiken ainakin tuon muotoilusuihkeen tuoksu on oikeastikin todella miellyttävä. Se on jotenkin hedelmäinen. Puuteri ja mousse eivät sitten tuoksukaan mielestäni juuri miltään, ei siis edes niiltä kemikaaleilta.

Muute näistä jäi vähän laimea maku suuhun (siis kuvainnollisesti). Tuo mousse on ihan hyvä perus mousse, muttei se mitenkään erityisemmin tuuheuttanut minun tukkaani. Puuterikin on koostumukseltaan hyvä, se ei näy hiuksissa ja hajusteettomuuskin oikein kiva asia, mutta muuten en ole huomannut tässä mitään erikoista. Voin suihkauttaa tätä vähän puhtaisiin hiuksiin, mutta mitenkään erityisesti se ei helpota muotoilua. Likaisia hiuksia tämä ei auta yhtään.  En oikein innostunut kummastakaan tarpeeksi ostaakseni niitä ihan heti uudestaan saman tai normaalinkokoisina. Varsinkaan, kun Klippoteketin hiuspuuteri tuoksustaan huolimatta toimii mielestäni paljon paremmin ja on puolet halvempi tuote.

Tuo muotoilusuihke olikin minulle sitten suurin pettymys. Vaikka tuoksu siinä onkin oikein miellyttävä, tämä suihke tuntui häviävän hiuksistani ensimmäisen tunnin aikana suihkuttamisesta. Tämä ei antanut tukkaan mitään rakennetta, ei helpottanut uudelleen muotoilua eikä se pitänyt kampausta paikallaan. Mielestäni se oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Ehkä hiukseni ovat liian paksut tai liukkaat rakenteeltaan tälle, mutta en kyllä koskaan enää osta tätä uudelleen.

Sen haluan vielä sanoa silläkin uhalla, että saan tällä muiden vihat niskoilleni. En voi sietää noita Four Reasons -purkkien kuoseja. Minua ärsyttävät kaikki nuo muka käsin tehdyn näköiset raapustukset, jotka eivät tee mitään kunniaa niille alkuperäisille lauseille, jotka niitä ovat innoittaneet. Lisäksi ne saavat nuo pullot näyttämään sotkuisilta ja joskus on todella vaikeaa saada selvää, mikä on oikeaa informaatiota tuotetta koskien ja mikä on vain "hauska heitto".

lauantai 15. joulukuuta 2012

Minttu-Vadelmaa

Minulta kesti ikuisuuden saada tämä kuoriva suihkugeeli käsiini, sillä aina kun sen tilasin, se oli juuri sillä hetkellä loppu. Jouduin valehtelematta tilaamaan sitä viisi kertaa. Mutta ei se mitään, sillä jokaisella niistä viidestä kerrasta sain kyllä tätä saman sarjan antiperspiranttia, johon tykästyinkin sitten enemmän kuin osasin kuvitella.


Näiden Nature secrets -sarjan tuotteiden idea on siinä, että ne sisältävät oikeasti sitä ainetta, jota niiden etiketissä kuvataan. Eli näissä on ihan oikeasti mintun ja vadelman ainesosia. Minä pidän ihan hirveästi vadelman tuoksusta, mutten voi sietää keinotekoisesti tuotettua vadelman esanssia. Mintun kanssa on oikeastaan vähän sama tilanne. Eli jos olet tottunut keinotekoisiin tuoksuihin riippumatta siitä, mitä niistä ajattelet, nämä tuoksuvat erilaiselta.
Ja se syy miksi puhun nyt niin paljon tuoksuista on se, että näissä tuoksut ovat aika selkeät, eivät liian voimakkaat, mutta kuitenkin selkeät. Itse pidän raikkaan mintun vivahteesta makean vadelman seassa, mutta mielipiteitä on monia. Minä kuitenkin kuvaisin näiden tuoksua raikkaaksi.
Vaikka pulloa katsoessa voisi kuvitella, tuo kuoriva suihkugeeli 250ml ei ole ollenkaan liian karhea tai liian rakeinen käytettäväksi vaikka joka päivä. Yleensä ei suositella, että ihoa kuorittaisiin useammin kuin kerran tai kaksi viikossa, mutta se on enimmäkseen omasta ihon laadusta kiinni. Minulle tämä sopii useamman kerran viikossa käytettäväksi. Eikä tämä tarvitse tosiaan toista suihkugeelia kaveriksi, sillä tämä pesee kyllä varmasti puhtaaksi. Tällaisen 250ml kokoisen pullon hinta on normaalisti 5,50€. Mutta sen näkee usein alennuksessa 3,50€ hintaan.
Sitten päästään tuohon antiperspiranttiin 50ml, josta tuli kerta heitolla uusi suosikkini. Tämä on ehdottomasti yksi parhaista antiperspiranteista, joita olen koskaan kokeillut. Kevyt voidemainen koostumus ei tunnu raskaalta tai liian voimakkaalta herkemmillekään kainaloille, mutta tuote pitää kyllä hienhajun poissa aika tehokkaasti. Tykkään tästä todella paljon ja olen jo ehtinyt käyttää useita roll-oneja loppuun. Tämän roll-onin normaalihinta on 3,90€. Mutta tämänkin näkee usein alennuksessa 2,50€ hintaan.



Jos taas luonnollisen vadelman tuoksuinen suihkugeeli kiinnostaisi, mutta minttu tai kuorinta ominaisuus eivät vedä puoleensa, on Yves Rocherilla hyvä vaihtoehto tälle tuotteelle.


Tällainen 400ml kokoinen pullo vadelma kylpy-/suihkugeeliä maksaa siellä 4,90€. Tuoksu on todella miellyttävä ja luonnolinen vadelma.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Suosikki kynsilakanpoistoaine

Tässä joulunkynnyksellä ja uuden vuoden lähestyessä erinäiset kimalletta ja glitteriä sisältävät kynsilakat perinteisesti nousevat jälleen suosioon. Ja itse kukin tietää, kuinka vaikeaa niitä voi olla saada kynsistä pois.


En voisi kuvitella elämääni ilman tätä kynsilakanpoistoainetta oli sitten käytössä glitter, matta tai tavallisen kynsilakat. Kyseessä on S-ryhmän kaupoissa myytävä X-tra kynsilakanpoistoaine. Omassa lähikaupassani hinta tälle 200ml kokoiselle pullolle on 1,60€ eli aika edullinen.

Tätä kun käyttää, ei tarvitse tapella lakan rippeiden kanssa ja repiä kynsiään. Mutta toisaalta tämä ei kuitenkaan ole liian voimakas kynsille. Joskus törmää sellaisiin lakkoihin, jotka lähestulkoon syövyttävät kynsien päällikerroksen. Ainesosat tässä ovat asetoni ja risiiniöljy.

torstai 13. joulukuuta 2012

Hampaiden vaalennus kotioloissa

Lukijan pyynnöstä nostan puheeksi jälleen hampaiden vaalennuksen kotioloissa. Kirjoitin tästä aiheesta aikoinaan jo edelliseen blogiini, joka nyt on jo poistettu bittiavaruudesta, mutten huomannut laittaa siinä olleita kuvia talteen, joten joudun nyt ikäväkseni lisäämään tähän kirjoitukseen paljon linkkejä, mutta koettakaa sietää niitä. Nämä linkit ovat  täysin maksuttomia eikä niitä klikkaamalla tule minulle mitään proviikoita tai mainospalkkioita.
Keskityn tässä kirjoituksessa tavallisimpiin kotikonsteihin hampaiden valkaisussa, joten jätän pois kaikki hammaslääkäritasoiset palvelut mukaan lukien valkaisevat liuskat.
Olen kokeillut jonkin verran valkaisevia hammastahnoja ja kokonaisvaltaisesti voisin niistä sanoa, ettei niillä mitään äärimmäisiä tuloksia saada aikaan. Mutta ne voivat auttaa säilyttämään hampaat vaaleina, mistä syystä minäkään en niistä hevillä luovu. Yleisesti ottaen Golgaten ja Pepsodentin vaalentavat hammastahnat ovat hyviä ja raikkaita. Nämä tällaiset hammastahnat eivät kuitenkaan sovi herkät hampaat omaaville tai kuivasta suusta kärsiville ihmisille. Näiden hammastahnojen ominaisuus on vaahdota paljon ja hammastahnan vaahto voi kuivattaa suuta.
Erityismaininnan saa Pepsodent White Now, jota kerran kokeilin, mutta josta ei jäänyt minulle mitenkään positiivista kuvaa.
Tässä tuotteen suomenkieliset nettisivut: http://www.pepsodent.fi/tahnat/pepsodent_white_now
Haluan puhuta tästä hammastahnasta siitä syystä, että se lupaa selkeästi valkoisemmat hampaat jo yhdellä pesulla. Käsittääkseni vaikutus johtuu tahnan sinisistä osasista ja sinisyyden sanotaan valkaisevan ympäristöään. Siksi esimerkiksi sinistä ripsiväriä suositellaan ihmisille, jotka haluavat saada silmämunansa näyttämään valkoisemmilta. Tai yhtä lailla siniseen taittava huulipuna saa hampaat näyttämään valkoisemmilta. Käytännössä tämä ei kuitenkaan saanut hampaitani näyttämään valkoisemmilta  ensimmäisellä eikä toisella, eikä kymmenennelläkään pesulla. Edes koko tuubin käytön jälkeen en huomannut hampaissani mitään eroa aikaisempaan.
Toisen ikäväkseni negatiivisen maininnan saa Denivit-hammastahna.
Tässä tuotteen suomenkielinen kotisivu: http://www.denivit.fi/produkter/denivit-intense-stain-removal/
Tätä tuotetta mainostettaessa anetaan sellainen kuva, että kyseessä on hammashoitolan tasoinen tuote. Tuote ei sisällä valkaisuaineita, mutta sen pitäisi poistaa tahrat ja tummentumat hampaista. Minun täytyy huomauttaa, ettei minulla ole pahemmin tahroja hampaissa, mutta kahvi, tee ja punaviini kyllä ovat tummentaneet niitä jonkin verran. Tämä tuote oli kuitenkin mielestäni aika olematon. En huomannut mitään eroa hampaiden värin kirkkaudessa. Lisäksi pidin tätä huonona hammastahnana. Usein koin, että minun täytyy pestää hampaat uudelleen toisella tahnalla tämän käytön jälkeen.
Ikävien arvostelujen jälkeen voisin esitellä teille tuotteen, josta pidän kovasti ja jonka olen havainnut toimivan yhteisvaikutuksessa jonkun vaalentavan hammastahnan kanssa. Kyseessä on Pepsodentin White System hammasharja.
Tässä tuotteen suomenkielinen kotisivu: http://www.pepsodent.fi/harjat/pepsodent_white_system
Tämä hammasharjan juju on siinä, että sen keskellä luikertaa kumimainen osanen, joka hinkkaa hampaiden pitaa ja näin tehostaa hampaiden puhdistusta. Olen todennut, että tämän kanssa hammastahnanikin toimivat paremmin. Vaikka hampaat eivät radikaalisti vaalenisikaan, niin ainakin tällä saan todella puhtaan tunteen hampaisiin. En käytä aina ja vain pelkästään tätä hammasharjaa, mutta palaan tähän aina silloin tällöin ja pidän tästä kovasti.
Muina mainintoina hampaiden kotivaalennukseen minun täytyy lisätä, että älkää uskoko muihin kotikonsteihin hampaiden vaalennuksen suhteen. Kaikenlaiset omat kemialliset kokeilut usein vain pilaavat hampaiden pintaa. Joskus ns. vanha kansa on neuvonut, että hampaat kannattaa harjata suolalla, mutta se vahingoittaa hampaiden kiillettä, joten älkää missään nimessä tehkö sitä. Muita hampaille haitallisia vinkkejä ovat erinäiset sitruuna ja ruokasooda -yhdistelmät. Jos teitä todella kiinnostaa hampaiden valkaisu eivätkä markettien hammastahnat tunnu auttavan, kannattaa suoraan ottaa asia puheeksi hammaslääkärin kanssa. He yleensä tietävät oikeasti parhaiten, koska ovat asian ammattilaisia.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulun odotusta

Heippa kaikki!

Jotkut ovat varmaan jo huomanneet, että olen hieman muuttanut blogin ulkonäköä. Toivottavasti pidätte siitä. Saatan vielä lähitulevaisuudessa hieman muunella tätä ulkonäköä, joten älkää panikoiko, jos joku näyttää oudolta. Mutta tavoittelen ennemminkin pientä päivitystä kuin perusteellista muutosta.
 
Toisena asiana täytyy harmitella, etten ole saanut viime aikoina aikaiseksi postauksia niistä asioista, joista olisin halunnut, koska valokuvaaminen on tällä valaistuksella lähes mahdotonta. Kamerani on sen verran surkea ja asuntoni joka nurkasta niin pimeä, että tarvitsen usein kuvaamiseen jonkin verran luonnonvaloa, jota ei ainakaan täällä päin ole ollut tarjolla yhtään. Joten ikäväkseni joudun odottelemaan joidenkin uusien tuotteiden esittelemistä myöhempään kevääseen.
 
Kuvausmahdollisuuksien puutteesta johtuen en ole myöskään päässyt päivittämään Nyt testissä ja Käytössä -osioita. Mutta minulla on paljon uusia tuotteita jatkuvassa testissä ja saatte kuulla niistä niin pian kuin mahdollista.
 
Omien toimintojen rajallisuudesta huolimatta olen nauttinut suunnattomasti teidän muiden blogien lukemisesta. Joten suuret kiitoksen kaikille bloggaajille siellä! Ja oikein hyvää joulunodotusaikaa kaikille.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Pulse kynnet

Olen jo useampaan otteeseen törmännyt netissä kuviin kynsistä, joihin on taiteiltu jonkinlainen sähkökäyrä ymv. Joten päätin sitten kokeilla sellaista itse. Koko taiteilun idea riippumatta siitä, miten sen toteuttaa on  tumma  tausta, jolla joku vaalea mato seikkailee ja tekee terävää aallokkoa. Jos oikein osaa taiteilla, niin voi tehdä tuosta pulssista todella ohuen ja terävän, mutta minä en niin välitä, jos tuleekin vähän tavanomaisen näköistä.


Tämän pulssin voi laittaa seikkailemaan vaikka joka kynteen tai tehdä sen vain muutamaan kynteen ja vetää pelkästään suoran viivan muihin. Eli tämän kanssa voi olla kuinka luova tahansa. Minulla on niin pienet kynnet, että halusin keskittyä vain pariin kynteen, joissa tuo pulssi näkyy.

Olen tänä talvena todella tykästynyt glitteriin mustilla kynsillä ja se on ollut jo useissa pikkujouluissa minun kynsilookkini. Glitter on jotenkin vain niin helppo tapa tehdä tylsästä kynsilakasta näyttävän. Joten lisäsin sitten tähänkin sähkökäyrään hieman kimalletta. Tällaista en ole nähnyt kenenkään muun tekevän, joten se on tietysti täysin vapaaehtoista.


Kynsilakat, joita käytin, olivat Gina Tricot'n 01 Black ja 91 Pick Me. Tuosta mustasta lakasta voin sanoa, että se on niin kiiltävä, että näyttää tuossa valokuvassa epätasaiselta, mutta oikeasti kuviot ovat vain heijastuksia taustalta. Glitter lakka tässä on Coral Pro Silk värissä Las Vegas.


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Hennes and Mauriz Dipliner

Edullisten silmienrajausvärien etsinnässä nappasin mukaani tämän 3€ diplinerin H&M:ltä. Väri on musta, eikä niitä muita mielestäni olekaan siellä saatavilla. Kolme euroa on sen verran pieni hinta, että sen voi helposti sijoittaa vaikka millaiseen testituotteeseen.



Ensinnäkin musta väri on tässä tuotteessa hyvä. Joskus mustat rajausvärit ovat harmahtavia tai muuten vain vähemmän mustia, mutta tämä on kyllä ihan hyvän musta.
Tuotteen koostumus on  aika vetinen, mikä ärsytti minua alussa. Tämä ei kuitenkaan ole niin vetinen kuin jotkut kokeilemani Wet n Wildin rajausvärit, jotka olivat minulle niin suuria pettymyksiä, että taisin heittää ne saman tien pois, kun totesin, ettei niillä saa hyvää jälkeä. Tällä kyllä saa ihan siistin rajauksen pienellä kärsivällisyydellä. Tuo sivellin kärki on aika kova, mutta siinä on tarkka pää.
Rajauksen kestävyys on aika keskitasoa. Tämä pysyy kyllä ihan siistinä kasvoilla, mikäli mitään (ja siis MITÄÄN) erikoista ei tapahdu. Siis jos ei tule vesisadetta tai silmät vuoda. Minulla silmät joskus vettyvät tavallista enemmän, ja silloin tämä lähtee saman tien liikenteeseen. Joten en laittaisi tätä silmiin juhliin tai ulos lähtiessä.
Loppujen lopuksi tämä on hintaansa nähden ihan hyvä perus dipliner tuote. Silmien rajauksessa olen jotenkin tykästynyt siihen BYS:in geelirajaukseen, että käytän sitä mieluummin kuin tätä. Mutta ei tämäkään nyt niin huono ole. Ainakin tähän mennessä Lumenen ja Rimmelin diplinerit ovat olleet paljon parempia, mutta ne ovatkin sitten monta kertaa hintavampia.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...