Sivut

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Emmekö me välitä terveydestämme?

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen ehdotti hallituksen puuttumista tiettyjen kauneushoitojen laillisuuksiin ja samantien tämä ehdotus nostatti kovan metelin ihmisten keskuudessa. "Eikö poliitikoilla ole parempaa tekemistä?" tuntui olevan yleisin kommentti.
 
Itse henkilökohtaisesti pidin Mäkisalo-Ropposen huolta ihan aiheellisena. Kauneushoito ja erityisesti ripsien ja kynsien pidennys -bisnes rehottaa tällä hetkellä Suomessa aivan villinä. Kuka tahansa voi minkä tahansa kurssin tai opastuksen jälkeen tehdä näitä toimenpiteitä toisille ihmisille. Eikä ongelma nyt ole missään pimeässä työssä tai koulutus rakenteen puutteessa, vaan siinä että nämä kemikaalit, joita näissä toimenpiteissä käytetään, ovat erittäin vaarallisia herkille ihmisille tai väärinkäytettyinä. Toimenpiteiden tekijöillä ei ole mitään velvoitteita tai ohjeistusta edes varoittaa asiakkaitaan mahdollisista komplikaatioista saatikka, että heidät olisi varmasti koulutettu tekemään toimenpiteet mahdollisimman turvallisesti ja oikein.
 
Eihän mitään kemikaaleja saa käyttää ilman asiaan kuuluvia varoituksia! Parhaimmillaan kukaan ei edes tiedä, mistä nämä kemikaalit tulevat ja mitä ne sisältävät. Minulla on useita ystäviä, jotka ovat itse asiassa saaneet todella voimakkaita allergisia reaktoita näistä toimenpiteistä, joten tiedän huolen olevan ihan aiheellinen. Olisin halunnut liittää tähän kirjoitkseen kuvia ystävieni allergisista reaktoista, mutta he eivät suostuneet kuvien julkaisemiseen. Ja ymmärrän sen täysin, ei kovin moni halua nettiin kuvia omista turvonneista silmistään, poskistaan, sormistaan ja kämmenselistään.
 
Minua pelottaa ihmisten välinpitämättömyys ja huolettomuus, mikä tulee omaan terveyteen ja hyvinvointiin näissä asioissa. Eihän kukaan ole ripsenpidennyksiä tai rakennekynsiä kieltämässä, vaan haluaa niihin tarkempaa kuluttajasuojaa. Mikä ihmisiä vaivaa, kun ketään ei kiinnosta oma turvallisuus! En minä ainakaan halua mennä kauneushoitajalle, joka ei edes mainitse mahdollisista komplikaatioista ja näin anna minulle itselleni vapautta valita, haluanko ottaa riskin niiden kanssa vai en. Ja kyllä minä ainakin haluaisin, että näitä vaarallisia kemikaaleja ja niiden käyttöä valvottaisiin hieman enemmän kuin nykyään, kun kaikki on vähän oman tuurin varassa.
 
Jännää, miten ne samat ihmiset, jotka pelkäävät haitallisia ja syöpää aiheuttavia aineita kosmetiikassa, ei tässä asiassa välitä omasta turvallisuudestaan. No, ehkä he ovat sitten niitä samoja ihmisiä, joiden mielestä suihkurusketus on täysin turvallista.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Lievä Dermosil pettymys

Haikailin pitkään Dermosilin luomivärien perään. Katselin kuvia niistä esitteissä heti niiden julkaisun jälkeen ja ajattelin, että näitä täytyy päästä kokeilemaan. Lähestulkoon kaikki väriyhdistelmät näyttivät käyttökelpoisilta ja helpoilta arkiväreiltä käyttää. Sitten lopulta rohkaistuin ja tilasin nämä kaksi ruskeaa sävyä kylmänä ja lämpimänä yhdistelmänä.
 
 
Ensinnäkin näiden luomivärien pakkaus saa minulta paljon kiitosta. Pakkauksen pinta on sellaista tällä hetkellä kosmetiikassa muodissa olevaa kumimaista muovia, joka tuntuu todella kalliilta. Muutenkin koko pakkaus tuntuu korkealaatuiselta, sillä se avautuu ja sulkeutuu napakasti.

 
Jokaisessa paketissa on luomiväri duo: vaalea sävy ja tummempi sävy. Hyvin helposti käytettävä yhdistelmä! Nämä omani ovat sävyissä Warm Brown ja Cool Brown. Ajattelin, että löytäisin näistä kahdesta itselleni sopivan. Yksi duo maksaa 8,90€ ja niitä voi tilata Dermosilin nettisivuilta osoitteesta: https://www.dermoshop.com/fi/products/3535-duo-luomivari-warm-brown

 
Ensinnkäin on pakko sanoa, että näiden luomivärien laatu on aivan mainio. Puuterit tuntuvat samettisilta ja levittyvät helposti. Näitä on aivan unelma käyttää. Mutta... sitten päästään siihen pettymykseen, jota en osannut mainoskuvien perusteella tilaukseni hetkellä odottaa. Nämä luomivärit ovat kiiltäviä/kimalteisia. Kuvien perusteella odotin helppoja matta -arkimeikkejä, mutta sainkin kimalletta, mikä on minulle suuri pettymys. Kyllähän näitä on silti ilo käyttää, mutta en ihan joka päivä näitä pysty hyödyntämään.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Yves Rocher mineraali -meikkipuuteri

Harmikseni en löytänyt tätä tuotetta tällä hetkellä Yves Rocherin nettisivuilta, mutta käsittääkseni kyseinen tuote on vielä myynnissä. Joten pahoittelen, etten pysty antamaan tuotteen tarkkaa hintaa tai muita tietoja. Mutta Yves Rocher liikkeistä kannattaa kysellä, mikäli alkaa tämä purnukka kiinnostaa.
 
Alkukesästä ja muutamina edellisinä päivinä, kun lämpötila on yltänyt lähemmäs 30 astetta ja aurinko porottaa täyttä häkää pilvettömältä taivaalta, olen ollut hätää kärsimässä meikkini kanssa. Olen perinteisesti ollut vannoutunut meikkivoiteen ystävä, siitä olen kevyempää meikkiä halutessani siirtynyt joko Lumenen BB-voiteeseen tai L'Orealin Mat'Morphose -meikkivoiteen puoleen. Mutta nyt on ollut niin kuuma, ettei edes noiden tuotteiden käytöstä ole tullut mitään.
 
 
Sain joskus tilaajalahjaksi tällaisen Yves Rocherin irtopuuteri-mineraali-meikkipuuterin ja tuolloin ajattelin, etten tule ikinä käyttämään sitä. Mutta näillä helteillä päätin laittaa tämän tuotteen testiin. En voinut uskoa, että pelkkä puuteri voisi olla minulle tarpeeksi peittävä meikki, mutta pienen rusketuksen ja peitepuikon kanssa  tämä toimii ihan mainiosti.
 
Meikkirutiinini on mullistunut tämän tuotteen myötä. En ole vielä ihan varma jatkanko tämän käyttöä ilmojen viilentyessä vai tarvitsenko sitten paksumpaa pohjaa meikilleni, mutta tällä hetkellä tämä on ollut ihan tarpeeksi. Olen edelleen käyttänyt aurinkopuuteria varjostusten tekemiseen tämän kanssa, mutta muuten en ole mitään tämän päälle lisännyt.
 
Tarkoitukseni on sanoa, että te, joilla on vaikeaa olla ilman hyvin peittävää meikkiä: älkää pelätkö kokeilla tällaisia vastaavia tuotteita. Näillä helteillä ne voivat olla pelastus!

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Inglot luomivärit

Tässä tulee nyt tämän kevään ehdottomasti paras ostos, joten kaikkien katseet tänne! Pitkään mietin Inglot paletin hankkimista, koska niin monet olivat kehuneet kyseisen merkin luomivärejä maasta taivaisiin. Joten mistään heräteostoksesta ei ollut kyse.
 
 
Inglotilla asiointi tapahtuu siis niin, että ensin valitaan paletin koko ja sitten aletaan koota siihen palettiin mieluisia luomivärejä. Päätin heti alkuun kokeilumielessä ostaa vain tällaisen kahden paikan paletin ja täyttää sen trio-luomiväreillä, jolloin saan tuntumaa yhteensä 6:een eri sävyyn ja  näin pienemmällä  rahalla laajemman käsityksen tuotteiden laadusta. Trio-luomivärit maksavat hieman enemmän kuin yhden sävyn luomivärit, mutta mistään suuresta hintaerosta ei ole kyse.
 
 
Päädyin valitsemaan molemmat trio-luomivärini neutraaleissa sävyissä, koska ajattelin iskeväni kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja saavani tästä kenties vihdoin sen täydellisen neutraalin matkaluomiväripaletin, jota olen etsinyt. Luomivärit pysyvät mageneeteilla tukevasti kiinni pohjasta, myös kansi pysyy tiukasti magneeteilla kiinni kovassakin menossa, joten tämän aukeamista itsekseen meikkipussissa ei tarvitse pelätä.

 
Luomivärien laatu on mielestäni aivan erinomainen ja yhdistelmäkin on onnistunut. Saan tällä samalla paletilla tehtyä sekä päivä- että iltakäyttöön sopivia silmämeikkejä aivan vaivatta. Värit levittyvät helposti ja kestävät luomella kiitettävästi. Ja mikä parasta, voin meikata myös kulmakarvani näillä sävyillä.
 
Ikäväkseni en saa näiden trio-sävyjen nimistä mitään selvää, koska kaikki sävyt on nimetty numerokoodeilla. Mutta ulkonäöstä varmaan tunnistaa, jos joskus Inglot liikkeeseen eksyy. Tämän paletin hinta taisi lopulta olla vähän alle 27€, minkä maksan kyllä mielelläni tällaisesta helmestä. Pitäähän tätä ostaessa ottaa huomioon, että kun luomivärit aikoinaan loppuvat tai haluan vaihtaa ne muihin, voin käyttää tätä samaa palettia uudelleen ja uudelleen ja ostaa vain uusia luomivärejä sen täytteeksi, jolloin uudelleen täytön hinta on huomattavasti matalampi.


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Suuri kulmakarvasetti -testi

Katselin meikkiarsenaalini säälittävää kulmakarvameikki tarjontaa ja päätin vihdoin tehdä asialle jotain.
 
 
Kuten kuvasta näkyy puuterit, joita olen käyttänyt tähän mennessä ovat TODELLA vanhoja ja auttamattomasti lopussa...
 
 
Suurimpaan hätään ostin sitten kaikki kulmakarvatuotteet, jotka yhdellä ostoskerralla löysin. Ja tällainen läjä minulle sitten kasaantui.
 
 
 
Ensimmäisenä kovasti kehuttu  Goshin kulmakarvaväri -setti. Sokoksella tämän hinnaksi ilmoitetaan 13,50€. Setti sisältää kolme eri sävyistä kulmakarvaväriä sekä kulmakarvavahan. Tuo vanha H&M:n puuteri oli lempparini ennen sen vuoksi, että se oli ikään kuin vahan ja puuterin sekoitus. Tällöin ei tarvitse erikseen vahata puuteroituja kulmakarvoja, vaan väri pysyy kulmissa paremmin ja pitää karvat ojennuksessa. Tähän puuteri ja vaha erikseen -systeemiin on ollut vähän vaikeaa tottua.

 
Näistä ostamistani kulmakarvameikeistä tämän setin sävyt ovat varmaan luonnollisimmat kaikista. Mutta luonnollisinkaan sävy ei auta, jos omiin kulmiin sopivaa sävyä ei löydy. Minun ongelmani näiden sävyjen kanssa on se, etteivät ne ole tarpeeksi syviä vaan vähän liian hentoja puutereita. Minulla on tummat kulmat vaaleista hiuksista huolimatta, jolloin sopivan sävyn löytäminen on ihan omalla tavallaan haastavaa. Sävyn pitää olla tarpeeksi syvä, muttei liian tumma.



 
Sitten tulee tämä Ardellin yksittäinen kulmakarvaväri. Näitä yksittäisiä värejä oli kahta eri sävyä tämä ruskea ja tummempi lähes musta väri. Se tummempi oli minun ostohetkelläni loppu, joten olen kokeillut vain tätä ruskeaa. Tämän tuotteen hinta oli 9€.

 
Vaikka tuotteen pieni koko on todella hyvä juttu, minua ärsyttää ihan suunnattomasti tuo auki kierrettävä kansi. Kellä on aikaa meikatessa kierrellä meikkejä auki!? Lisäksi tämä punaruskea sävy on minulle aivan liian punainen. Jollekin punapigmenttisemmälle ihmiselle tämä siis saattaa sopia oikeinkin hyvin, koska puuteri on hyvänlaatuinen ja väri hyvä.
 

 
Sitten vuorossa ylivoimaisesti eniten kehuttu ja edullisin Wet n Wildin kulmakarvavärisetti. Tuotteen hinta oli muistaakseni jossain 6€ ja 7€ välillä. Eli tämä on ylivoimaisesti edullisin. Lisäksi koko paketti tulee pinsettien ja peilin kanssa! Näistä neljästä ainoastaan Goshin setissä on peili.
 
 
Sävyjä on kaksi ja kolmas neliö on taas se vaha. Nämä sävyt taas ovat todella hyvänlaatuisia. Ne ovat erittäin syviä ja tasaisia puutereita. Parhaan laadultaan tässä testissä. Kolmannen vaalean sävyn puuttuminen tosin voi olla jollekin vaaleakarvaiselle huonompi juttu. Itselleni nämä sävyt taas sopivat oikein hyvin.

 
Viimeinen setti oli itseäni eniten kiinnostanut Viva La Diva kulmakarvasetti. Settiin kuuluu kolme keskenään hyvin erilaista sävyä, vaha sekä pienet pinsetit. Tämän kätevän kokoisen setin hinta on 11€.
 
 
Näiden kolmen eri sävyn kaukaisuus toisistaan onkin sitten setin huonoin puoli. Tummin puuteri on todella tumma ja vaalein puuteri on todella vaalea. Keskimmäinen sävy riittää jotenkuten omiin kulmiini, mutta täydellinen se ei ole. Päädynkin usein yrittämään sekoittaa tumminta ja keskimmäistä sävyä keskenään. Olen hieman pettynyt tämän setin toimivuuteen, mutta moni tumma/musta -hiuksinen tyyppi varmasti hyppii ilosta tämän setin löytäessään. Plussaa on myös se, että nämä sävyt eivät taita punaiseen.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Yves Rocher Monoi de Tahiti

Viime kesänä tykästyin auringon ottamiseen öljyn kanssa ja heti, kun säät sen sallivat päätin rynnätä ostamaan jonkun uuden öljypullon kokeilukäyttöön. Öljyissä on se hyvä puoli, että ne pitävät ihon kosteana kuivattavassa auringossa. Iho ei pala yhtä herkästi ja rusketuksesta tulee tasaisempi.
 
 
Yves Rocherin kanta-asikkaana saamallani etukupongilla ostin tämän Monoi de Tahiti kuivaöljyn puoleen hintaan. Minun maksamani hinta taisi olla jossain 8€ paikkeilla, mutta tutustumistarjouksen jälkeen normaalihinta on 14,90€.
 
Kuivaöljyn luvataan imeytyvän välittömästi ihoon, eikä sen pitäisi jättää rasvaista tunnetta. Totta puhuen jos tätä kuumassa auringossa levittelee, niin ei tämä ihan heti imeydy, sillä ihminen hikoileekin silloin jo todella paljon. Mutta olen kokeillut tätä tuotetta myös suihkun jälkeen ja silloin se imeytyi varsin nopsaan joten pystyin pukeutumaan välittömästi.
 
Ruskettuminen tämän kanssa olis myös miellyttävä kokemus, sillä minun ihoni ainakin kuivuu helposti auringossa. Suosittelen tätä miedosti kookokselta tuoksuvaa öljyä kelle tahansa, joka on hyvän kuivaöljyn tarpeessa. Yves Rocherin sivuilla sanotaan muuten, että tätä tuotetta voi suihkutella myös hiuksille. Itse en ole vielä sitä kokeillut, mutta uskoisin teoriassa tuotteen toimivan myös sillä tavalla käytettynä hyvin.


Samaan hengenvetoon voinkin kehua saman sarjan koko vartalo shamppoota. Tämä pullo on nyt tutustumistarjouksessa 1,90€. Ostin kaksikin tällaista pulloa ajatellen, että tuote voisi sopia hyvin kesäpäiviin mökillä, kun päivät menevät auringossa hikoillessa ja lähes joka ilta pitäisi jaksaa puhdistautua saunassa. Silloin ei jaksa pestä itseään ja hiuksiaan liian voimakkailla aineilla liian usein. Ja muutaman kokeilukerran jälkeen totesinkin tämän olevan ihanteellinen tuote kesäkäyttöön.
 
Tuote pesee hellävaraisesti, mutta tarpeeksi tehokkaasti niin vartalon kuin hiuksetkin. Tuoksu on myös todella miellyttävä, puhdas ja trooppinen. Tämän kanssa tuntui siltä, ettei iho peseydy liian kuivaksi, vaan jättää hieman luontaista kosteutta pinnalle. Aurinkorasvan tosin lähtivät hyvin pois. Hiuksetkin tuntuivat puhtailta ja ihanan pehmeiltä tällä pesun jälkeen. Menkäähän äkkiä ostamaan tätä vielä, kun sen näin halpaan hintaan saa!
 
 
 
Lopuksi vielä biisi, joka jostain mielen syövereistä alkoi soida päässäni, kun käytin näitä tuotteita...(!)
 
 

perjantai 24. toukokuuta 2013

Haaste!

Nappasin Pink Skinny Jeans blogista tällaisen asiat, joissa feilaan aina -haasteen. Tarkoitus on kertoa kauneuteen liittyviä aisoita, joissa on huono tai ei ikinä onnistu. Joten jaetaan kaikki heikkoutemme ja tunnustetaan vajaavaisuutemme.

Kiharat
Ensinnäkin olen aivan järkyttävän huono tekemään kiharoita hiuksiini. Olen yrittänyt muotoiluraudalla, olen yrittänyt kihartimella, mutta mikään ei onnistu. Saan parhaimmillaan aikaiseksi joitakin epämääräisiä mutkia, solmuja, laineita ja "ryppyjä", mutta ikinä en saa ainakaan koko tai edes suurinta osaa tukasta näyttämään kiharretulta. Suoralla siis mennään.

Iltarutiini
Olen todella laiska pesemään pelkästään kavojani iltaisin. Yleensä pyrin menemään kerralla suihkuun ja pesemään kaikki kosmetiikkatuotteet pois yhtä aikaa, mutta pelkän meikin peseminen tuntuu ylivoimaiselta työltä. Onneksi on kosteuspyyhkeet on keksitty ja vaikka niillä ei saakkaan koko kasvoja kerralla puhtaaksi, saa niillä suurimman osa meikeistä pois ilman ylitsepääsemätöntä vaivaa.

Kosteusvoiteen käyttö talvisin
Erityisesti talvisin, kun ihoni on kuiva kuin korppu, jotenkin siihen kosteusvoiteeseen tarttuminen vain tuntuu niin raskaalta. Yleensä kosteutan ihoani sheivauksen jälkeen, mutta joka suihkun jälkeen en vain jaksa. Kesällä tilanne on ihan erilainen, koska aurinkoon mennessäni huolehdin ihon kosteutuksesta todella  tarkasti. Mutta  talvet ovat yhtä h*lv*ttiä.

Kampaajakäynnit
Ihmisen, siitä riippumatta haluaako kasvattaa hiuksiaan vai ei, pitäisi käydä kampaajalla kolmen kuukauden välein. En saa ikinä aikaiseksi käytyä niin usein, joten tukka menee ihan hirveään kuntoon. Tulee kaksihaaraisia ja lopulta kun sinne kampaajalle pääsen, tukkani on niin huonossa kunnossa, että sitä pitää leikata paljon enemmän, kuin olisi tarvinnut, jos olisin mennyt vähän aikaisemmin.

Siinä nyt pahimmat puutteet kauneuteni hoidossa. Laitan viestiä haastamilleni henkilöille heidän blogiinsa, joten tarkkailkaa kommenttejanne. Mutta kaikki ovat vapaita tekemään tämän haasteen ja yleisesti haastan jokaisen lukijan tähän.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Doven asteittain ruskettava kosteusvoide

Koska viime kesä oli niin naurettavan kylmä, sateinen ja pimeä, turvauduin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan itseruskettaviin tuotteisiin. Olin aikaisemmin kokeillut erinäisiä voiteita ja suihkeita ja kokemukseni olivat olleet aika huonoja. Mutta koska tämän Doven Summer Glow hiljalleen ruskettavan kosteusvoiteen sai joskus Anttilasta tutustumistarjouksessa, rohkaisin mieleni ja testasin tuotetta.
 

Tuote tulee kahdessa eri sävyssä. Ostin itse tummemman sävyn enkä ole sen jälkeen koskaan kokeillut sitä vaaleampaa tuotetta, koska tämä sopii minun tarpeisiini parhaiten. Voide on siis periaatteessa kosteusvoide ja sitä levitetään kosteusvoiteen tapaan iholle. Ja myöhemmin pikkuhiljaa voide muuttaa väriä. Ainakin Anttilan sivuilla tämän 250ml pullon hinta on 5,95€.
 
Koska itseruskettavat toimivat sitä paremmin, mitä paremmin iho on kosteutettu tämä kosteusvoide-värivoide yhdistelmä kuulostaa minusta hyvältä idealta ja käytännössä olen huomannut, että kosteutusominaisuuden vuoksi tämä tuote levittyy tasaisesti ja myös ruskettaa tasaisesti.
 
Aikaisemmista kokemuksista epäkäytännöllisten ja nolojen rusketusrajojen ja epätasaisuuksien lisäksi suurin syy, miksi en itseruskettavista ole innostunut, on niiden haju. Aluksi tätä levitettäessä tuoksuu vain kosteusvoide. Mutta myöhemmin kun tuote on imeytynyt ihoon ja väri alkaa vaikuttaa tähänkin ilmestyy se ikävä itseruskettavan tuoksu. Joten siihen kannattaa varautua eikä vain levittää tätä jaloille ja lähteä muina miehinä töihin.
 
Omassa käytössä olen todennut parhaaksi levittää tätä illalla suihkun ja kuorinnan jälkeen. Antaa imeytyä rauhassa ja antaa sitten vaikuttaa läpi yön. En ole huomannut tämän hankautuvan lakanoihin, sillä nukun yleensä mustissa tai tummissa lakanoissa. Aamulla hajun vuoksi olen käynyt suihkussa, jolloin ylimääräinen voide ihosta lähtee pois ja myöskin se osa väristä, joka ei ole kunnolla kiinnittynyt ihoon.
 
Yksi levityskerta antaa minulle ihan mukavasti väriä enkä usein kaipaa en enempää. Jos taas haluan näyttää oikeasti kunnolla ruskettuneelta saatan levittää tätä kahtena tai korkeintaan kolmena iltana. Tuotteen sävy ei ihollani näytä mitenkään pahalta vaan oikeastaan aika luonnolliselta. En tosin tiedä, kuinka oranssilta näyttäisin, jos käyttäisin tätä useampana iltana peräkkäin enkä haluakaan kokeilla sitä.
 
Voin suositella tätä käytettäväksi tänäkin kesänä, jos aurinko ei paista eikä itse halua näyttää Moby Dickiltä. Myös hätätapauksissa, kun pitäisi näyttää jotain erityismenoa varten vähän hehkeämmältä kuin yleensä, voi tähän  turvautua. En kuitenkaan käyttäisi itseruskettavia säännöllisesti, koska tiedän niiden olevan ihmisille todella epäterveellisiä. Tiedemiehet sanovat näiden olevan omalla tavallaan jopa yhtä vaarallisia kuin liika aurinko. Joten molempien sekä purkkirusketuksen että itse auringon kanssa kannattaa harjoittaa kohtuutta!

perjantai 17. toukokuuta 2013

Yves Rocher aurinkopuuterit

Monet bloggaajat ovat viimeaikoina kehuneet Yves Rocherin duo aurinkopuuteria, joten hyvää aurinkopuuteria etsiessäni päädyin myöskin kokeilemaan tätä tuotetta. Erityistä kiitosta tuote on muilta käyttäjiltä saanut suuren koon ja hyvän tuoksun vuoksi.
 
Tämä tuote on todellakin kooltaan aika suuri. Rasian kooksi kerrotaan 20g. Olen käyttänyt tuota toista puuteria jo useita kuukausia päivittäin eikä siitä ole vieläkään tullut pohja näkyviin. Tuote tulee kahdessa sävyssä tumma ja vaalea. Kokeilin ensin vaaleaa yhdistelmää ja sitten tummaa. Tuotteen hinta on 17,50€. Ja tuotteessa on selkeästi lisätty tuoksu, jokin parfyymin ja aurinkovoiteen yhdistelmä. Tuoksu ei kuitenkaan ole kovin voimakas, joten se ei häiritse kasvoilla.


 
Vaalea
 

Tumma
 
Kuten kuvasta näkyy vaalea duo on hyvin vaalea ja tummempi duo on taas hyvin tumma. Mutta koska puutereita on yhteensä neljä, näistä löytää kyllä aina sopivan käyttöönsä. Tuo vaalea sävy sopi minulle hyvin talvella, kun olin kalpeimmillani. Käytin sitä sekä antamaan väriä kasvoille, että varjostukseen, koska puuterien sävy on hyvin luonnollinen eikä kovinkaan pahasti oranssiin taittuva.
Tumma duo taas näyttää heti pakestista katsottuna hyvin oranssilta, mutta tiedän, että oranssiefekti häviää, kunhan ihoni hieman ruskettuu. Eikä silloin tummuuskaan haittaa, vaikka epäilenkin sitä, että voisin käyttää tuota tumminta sävyä varjostuksiin ihan heti.
 
 
Periaatteessa tuote on todella hyvä ja voin suositella sitä kaikille, jotka etsivät hyvää aurinkopuuteria. Erityisesti tuo vaalea on hyvä ostos, sillä noin vaaleaa aurinkopuuteria on vaikeaa löytää  ja meille kalpeanaamaisille suomalaisille se on todellinen löytö. Tummemmasta puuteriduosta en taas ole niinkään vaikuttunut, sillä tummia aurinkopuutereita kyllä löytää helpostikin.
 
Suurin ongelma, joka minulla on tämän tuotteen kanssa on sen koostumut. Näistä puutereista tuntee, että ne koostuvat pääsääntöisesti talkista. No useimmat puuterit koostuvat talkista, joten ei siinä mitään, mutta nämä puuterit ovat todella talkkisia. Joten mikäli sinulle on talkkiallergia tai yliherkkyys tai ihosi menee tukkoon meikeistä helposti, kannattaa pysytellä kaukana näistä. Ja juuri tästä syystä aion erityisesti tuon tumman sävyn kohdalla jatkaa muiden parempilaatuisten tuotteiden käyttämistä tuon loppuun käyttämisen jälkeen.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Marjapommi

Yves Rocherilla on tullut myyntiin kaksi uutta smoothie tyyppistä suihkugeeliä tämä marjainen smoothie ja toinen hedelmäinen. Nuuhkaisin kerran tätä marjaista uuttuutta ja minun oli aivan pakko kiikuttaa se kotiin saman tien.
 


Tämä tuoksupommi koostuu mansikan, vadelman ja karhunvatukan tuoksuista. Nauroinkin myyjän kanssa, että joko vahingossa juon tämän pullon tai alan suihkussa nuolla itseäni. No toivottavasti tuota vaaraa ei kuitenkaan ole. Mutta tämän tuoksu on oikeaksti aivan ihana!
 
400ml pullo maksaa 5,50€ ja matkakoko 50ml maksaa 1,90€. Eli hinta on sama kuin muissakin saman sarjan marjaisissa ja hedelmäisissä suihkugeeleissä. Niistä muista edellinen suosikkini olikin vadelma shuihkugeeli, joka kannattaa myös ehdottomasti katsastaa.
 
Suora linkki tähän kuvan tuotteeseen Yves Rocherin nettisivuilla löytyy >>täältä<<. (Linkki on maksuton, eikä kartoita minulle mitään mainostuskomissiota! kuten ei mikään muukaan linkki blogiteksteissäni KOSKAAN).

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Keltainen toukokuu

Koska tänä keväänä keltainen väri tuntuu olevan vahvasti muotia, innostuin jotenkin keltaisesta meikistä. Käytin itse asiassa tätä keltaista luomiväriä hieman samanlaisessa meikissä vapun aikoihin, koska se tuntui kivan  keväiseltä. Olen lisäksi ollut koko tämän alkuvuoden ollut innoissani 60-luvun meikistä, joten päätin yhdistää sen keltaiseen väriin. Samantapaisen meikin on voinut nähdä esim Beyoncélla.

 
 
Meikin perusajatus on koko liikkuvalle luomelle levitetty keltainen luomiväri, joka rajataan yläpuolelta voimakkaasti tummalla värillä. Sen jälkeen luomi rajataan mustalla (nestemäisellä) rajauksella kissamaiseen muotoon.
 
 
Keltainen luomiväri, jota käytin oli vanha kunnon Models Own, jonka olen joskus ostanut Seppälästä. Muita kirkkaan keltaisia värejä löytyy varmasti helposti esimerkiksi vaikka Inclotilta.
 
 
Luomivaon rajaukseen käytin tämän Kone Helsinki luomiväripaletin tumminta ruskeaa sävyä. Ajattelin, että ruskea olisi pehmeämpi väri kuin musta. 60-luvun meikkiin kuulu tällainen tarkkarajainen ei häivytetty kapea rajaus luomivaossa tai yleensä hieman oman luomivaon yläpuolella, mikä saa silmän näyttämään isommalta. Tällä kertaa  tein rajan suoraan luomivakoon, koska esimerkkikuvassa Beyoncélla se on samassa kohdassa. Kun tämä rajaus tehdään omaan luomivakoon, kannattaa yleensä seurata oman luomen muotoa.
 
 
Rajauksen tein BYS:n geelirajauksella.
 
 
 
Ja kuvassa huonosti näkyvä ripsiväri on Yves Rocherin Sexy Pulp ripsiväri.




perjantai 3. toukokuuta 2013

Kulmakarvasiveltimet

Puuhailen tässä kaikessa hiljaisuudessa kulmakarvapuuterien testausta, johon kuuluu useampaa eri kulmakarvapuuteria, joten sitä odotellessa... Lisäksi hyvää kulmakarvapuuteria etsiessäni olen luonnollisesti joutunut etsimään myös hyvää sivellintä niiden levittämiseen. Pääsääntöiset testailuni olen rajannut näihin kahteen tuotteeseen ja niistä tarkemmin seuraavaksi.
 
 
Sokoksella myytävä We Care Icon kulmakarvasivellin on suhteellisen edullinen sivellin 6,50€ hintaan. Kuvassa siveltimen harjasosa näyttää mustalta, mutta se on oikeasti tumman sininen. Pidän yleisesti todella paljon Iconin siveltimistä. Omistan niitä aika ison nipun, mutta muutamia huteja niidenkin joukkoon toki mahtuu. Ja mielestäni tämä sivellin on yksi niistä hudeista. Henkilökohtaisesti koen, että tuo sivellin osa on liian ohut minun kulmakarvojeni muotoon.
 
Mutta suurin ongelma tämän siveltimen kanssa on se, että se ei ole minulle tarpeeksi jämäkkä. En saa kunnolla levitettyä väriä kulmiini tämän avulla, koska jostavuutensa takia jäljestä tulee minulle liian pehmeää. Mutta mikäli etsit ohutta ja joustavaa sivellintä, niin nappaa toki tämä käyttöösi. Voisin ehkä harkita tätä silmien rajauksen tekemiseen, mutta nestemäiseen rajaukseen tämä ei ole tarpeeksi ohut.

 
Duroyn kulmakarvasivellin on pikkuisen tuota Iconin sivellintä kalliimpi, muttei muistaakseni kuitenkaan ihan hirveän paljon kalliimpi. En ikäväkseni löytänyt tämän tarkkaa hintaa netistä, mutta muistaakseni tämän hinta pyöri jossain 10€ paikkeilla.
 
Tästä siveltimestä pidän aivan valtavasti ja omistan näitä itseasiassa parikin kappaletta samaa sivellintä. Tämä on juuri sopivan jämäkkä minun käyttööni. Lisäksi tuo sivellinosa on juuri sopivan leveä minun kulmakarvoilleni. Lisäksi käytän joskus tätä sivellintä silmien rajaukseen ja se toimii siihekin tarkoitukseen täydellisesti.
 
Voi ollakin, että tätä sivellintä myydään nimellä rajaussivellin ja erästä toista Duroyn sivellintä myydään kulmakarvasiveltimenä. Mutta minä käytän niitä päinvastaisessa tarkoituksessa. Itseasiassa...
 


 
Tässä on se toinen sivellin ja tottahan tosiaan siinä lukee "kulmakarvasivellin". Mutta minulle tämä on aivan liian ohut ja kapea. Minulta menisi ikuisuus yrittää täytellä omia puskakulmakarvojani tällä. Mutta silmien rajaukseen ja nimen omaan geeli- tai nestemäiseen rajaukseen tämä sopii täydellisesti. Erityisesti tykkään käyttää tätä BYS geelirajauksen kanssa. Tämä sivellin maksaa noin 8€.
 

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Herbina hiustenhoito matkasetti

En ole aikaisemmin kokeillut Herbinan hiustenhoitotuotteita, mutta matkapakkauksia hamstratessani päädyin ostamaan tällaisen setin, jonka myöhemmin myös käytin innokkaasti loppuun asti.
 

Settiin kuuluu hajusteeton muotovaahto ja hiuskiinne sekä shamppoo ja balsami. Koko setti taisi lopulta maksaa jonkun verran alle 20€. En ole täysin varma saako tätä settiä vielä kaupoista, mutta silloin tällöin olen törmännyt siihen eri alennusmyynneissä ja joitankin sen osia saa mielestäni täysikokoisinakin.
 
Pakkauksen tietojen mukaan vaikuttava aine näissä  tuotteissa on valkoinen tee, mikä kuulostaa minusta kiinnostavalta. Kaikki tuotteet ovat hajusteettomia, hellävaraisia ja kaikille hiustyypeille sopivia. Siitä huolimatta, että tuotteet ovat hajusteettomia, minusta hiukset tuoksuvat näiden käytön jälkeen puhtailta kuin puuvillalakanat ja pellava pöytäliinat liinavaatekaapissa. En osaa selittää tuoksua paremmin, mutta jotenkin sellaiselta se minusta tuntuu.
 
Minun hiukseni ovat helposti rasvoittuvat, ohuet ja latteat sekä  vaikeasti muotoiltavat. Pelkäsin, että liian hellävaraiset tuotteet eivät ihan riitä tälle kuontalolle, mutta olinpas väärässä. Shamppoo pesee ihanan puhtaaksi ja balsami jättää hiukset aivan upean kiiltäviksi. Sain usein kuulla kohteliaisuuksia hiuksistani erityisesti balsamin käytön jälkeen. Muotoiluvaahto ja hiuskiinne ovat myös mielestäni mainioita tuotteita. Erityisesti kiitosta ne saavat hajusteettomuuden vuoksi, sillä alan olla hieman kyllästynyt siihen, että jokaisella kosmetiikkatuotteella pitää olla oma hajustus.
 
Nyt, kun nämä matkapakkaukset ovat kuluneet loppuun, aion ehdottomasti ostaa näitä vielä lisää täysikokoisina ja myös noina matkakokoina, jotta voin käyttää niitä myös poissa kotoa ollessani. Suosittelen näitä lämpimäsi. Vaikken aikaisemmin olekaan käyttänyt Herbinan hiustuotteita, on pakko sanoa, että ne ovat erittäin hyvälaatuisia markettituotteiksi.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Klippoteket styling dust

Olen jo pitkään käyttänyt Klippteketin muotoilu suihketta, jolla on myös kuivashamppoon ominaisuuksia. Tuota pulloa on kuitenkin hankalaa kuljettaa mukana matkoilla, joten tartuin tähän paljon pienempää tuotteeseen, jonka toivoin toimivan toivotulla tavalla.
 
 
Siinä, missä muotoilusuihke maksaa vain 4,90€ tämä pieni 80ml purkki maksaa 11,90€. Mutta se on tosiaan paljon helpompi ottaa vaikka matkalle mukaan, kuin se isompi suihkepuollo. Uskoisin tämän puuterin myös kestävän käytössä paljon pitempään kuin suihkepullon, jolloin hintaerokin tasoittuu.
 
En ole kokeillut muita hiuspuutereita, joten en ikäväkseni voi verrata tätä niihin. Voin vain verrata tätä tuotteena aikaisemmin käyttämääni muitoilusuihkeeseen.

 
Purkki on peltinen sirotin, jossa on kierrettävä korkki. Vielä kertaakaan korkki ei ole auennut laukussa itsestään, joten luottaisin sen olevan tarpeeksi tiukka. Puuteri on puhtaan valkoista ja sen vuoksi voisin kuvitella sen näkyvän tummissa hiuksissa hieman enemmän kuin saman sarjan muotoilusuihkeen. Mutta eihän tätä kuulukaan laittaa hiusten pinnalle, vaan kampauksen alle, joten sen ei pitäisi näkyä muutenkaan.  Tiedän useita tummahiuksisia henkilöitä, jotka käyttävä tätä puuteria, joten en usko hiusten värin olevan mikään ongelma.
 
Puuteria tulee sirotella hiusten tyveen kuiviin hiuksiin ja sen jälkeen hiuksia voi muotoilla sormilla. On hieman vaikeaa kuvailla, miltä tämä tuntuu hiuksilla sormia vasten. Vähän narskuvalta, kuivalta? teksturoidummalta? Joka tapauksessa hiuksia on helpompi muotoilla, tupeerata ja kammata eri muotoihin. Hiukset pysyvät myös puhtaana pitempään. Tässä suhteessa puuteri toimii aivan samalla tavalla kuin suihkekin.
 
Kaksi suurta eroa kuitenkin löytyy, jotka kumpikin vetävät eri tuotteiden puoleen. Tämä puuteri ei tuoksu yhtä voimakkaalta kuin se suihke. Monet ihmiset ovat valittaneet Klippoteketin muotoilusuihkeen tuoksusta, eivätkä sen vuoksi ole voineet käyttää sitä. Tämä puuteri siis toimii pitkälti samalla tavalla, muttei tuoksu miltään. Jos siis on kyseiset muotoilutuotteet tuoksun vuoksi jääneet ostamatta, kannattaa katsastaa tämä puuteri uudelleen.
 
Toisaalta taas suihketta on paljon paljon helpompi käyttää kuin tätä sirotinta. Minun on ainakin välillä vähän hankalaa sirotella puuteria tasaisesti hiuksiin, kun suihkeen kanssa se on niin vaivatonta. Siitä syystä en luovu suihkeista ihan heti, vaikka tästä tuotteesta pidänkin ja ostan sitä varmasti uudelleen juurikin matkakäyttöön.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Gina Tricot makeup sponge

Minä olen itse pitänyt aina enemmän meikkivoiteen levittämisestä sienellä, kuin siveltimillä. Jotenkin en ihan hallitse siveltimien käyttöä ja onnistun aina saamaan raitoja kasvoihini. Olen kokeillut myös sormilla levittämistä, mutta silloinkin tuntuu siltä, että jää enemmän meikkivoidetta käsiin, kuin naamaan. Meikkisienien kanssa taas ongelma on se, että niitä pitää jatkuvasti ostaa uusia, koska vanhat keräävät helposti bakteereja.

Muutama vuosi sitten eräänlaiset beauty blender meikkisienet tulivat laajemmin markkinoille ja monien kosmetiikan kuluttajien suosioon. Näitä pestäviä ja uudelleen käytettäviä kätevästi muotoiltua sieniä saa nykyään monesta kaupasta monin eri hinnoin. Itse en ole innostunut ostamaan useamman kymmenen euron arvoista meikkisientä, joten kiinnostuin kovasti kokeilemaan tätä huomattavasti halvempaa versiota.


Gina Tricot'ssa tämä sieni maksaa 3,95€ ja sitä saa kahdessa eri värissä lilassa ja vihreässä. Tuotteen voi ostaa sekä verkkokaupasta että Gina Tricot'n liikkeistä. Sienessä on sisennetty keskiosa, josta on helppo pitää kiinni sekä kaksi erilaista päätä kasvojen isoille ja pienille alueille.

Ensinnäkin meikin levittäminen tällä käsittääkseni tapahtuu vähän eri tavalla kuin tavallisella meikkisienellä. Tällä kuuluu ikään kuin rullata meikkivoide kasvoille, levittämisen, hieromisen tai taputtelun sijaan. Oikean tekniikan oppiminen vie aikansa ja minullakaan se ei vielä kovin nopeasti tapahdu.

Lopputulos tällä rullaillessa on kyllä tasaisin, jonka olen koskaan millään tekniikalla saanut. Jotenkin tämä rullausliike saa meikkivoiteen levittymään joka puoelle yhtä paksulti. Sellaisten meikkivoiteiden, joiden peittävyyttä voi säädellä sen paksuudella, käyttö on taas vähän konstikkaampaa, koska en vielä ihan hallitse sitä, kuinka paksulti meikkiä levitän. Mutta jälki muuten on kyllä todella tasainen ja sileä.

Sienen leveällä päällä on helppo levittää meikkivoidetta poskiin ja otsaan, kun taas suipolla päällä pääsee helposti nenän varsiin ja silmien alle kuten myös huulten ympärille. Sienen peseminen on myöskin ihan kätevää, eikä siihen mielestäni jää kovin pahasti meikkivoidejämiä. Valokuvassa meikkivoidetahrat näyttävät pahemmilta, kuin luonnossa. Paljaalla silmällä en huomaa mitään jäämiä.

Loppujen lopuksi sanoisin, että tämä tuote on hintansa väärti. Pientä tottumista tätä kyllä vaatii, muttei minulle ainakaan tulisi mieleenikään ostaa samantapaista kymmenkertaisesti kalliimpaa tuotetta tämän sijaan, kun tämäkin toimii loistavasti. Vielä en ole ihan täysin luopunut muista meikkisienistäni, koska kiireessä en luota taitoihini tämän kanssa, mutten usko ostavani niitä muita sieniä enää lisää vaan siirryn pikkuhiljaa käyttämään pelkästään tätä.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kone Helsinki 5x Volume Mascara

 Monet ovat varmaan jo ehkä huomanneet nämä Kone Helsinkin ripsivärit alennusmyynnissä Vapaa Valinnoissa ja Tockmanneilla. Hinta taisi olla luokkaa 2 tuubia 5€ eli todella edullisesti.
 
 
Tuubi on punainen ja harja on keskeltä oheneva spiraalimainen kuituharjaksista eikä muovista koostuva harja. Niille, jotka eivät tätä ripsiväriä ole vielä kokeilleet, mutta miettivät sen hankkimista, tulee tässä pari kuvaa, jotka  toivottavasti helpottavat ostopäätöstä.


 
Eli suurin piirtein tältä ripsiväri näyttää ripsillä paljaisiin ripsiin verrattuna. Olen itse ihan tyytyväinen tähän ripsiväriin. Sopiva käytettäväksi arkimeikissä. En ole homannut tämän varisevan mitenkään hälyyttävästi tai muutenkaan leviävän pitkin silmiä. Ei ole myöskään ärsyttänyt silmiä.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Essien alus- ja päällyslakkoja

Minulla on ilo ja kunnia esitellä uudet suosikki alus- ja päällyslakkani. Tykkään edeleen todella paljon myös niistä Mavalan lakoista, jotka esittelin jokin aika sitten, mutta näistä pidän jonkun verran enemmän.
 
Kyseessä ovat siis seuraavat Essien lakat:
 

Essie Grow Stronger & No Chips Ahead
 
Näiden lakkojen hinta voi olla monen kukkarolle liian kallis, mutta suosittelen pitämään silmät auki erinäisissä alennusmyynneissä ja "halpahalleissa". Yleensä näiden lakkojen normaalihinta on lähellä 17€, mutta minä löysin omani alle 12€ hinnalla, jolla mielestäni näitä kannattaa jo ehdottomasti ostaa.
Erityisesti Grow Stronger aluslakka on uusia kosmetiikkarakkauksiani. Se helpottaa kynsieni kasvatusta, koska minulla on luonnostaan ohuet, liuskoittuvat ja helposti katkeilevat kynnet. Tämän aluslakan avulla sain kynteni kasvatettua pitemmiksi kuin koskaan aiemmin. Lakka näyttää hennon nuden vaaleanpunaiselta kynsillä. Yksinään sitä ei kannata silti käyttää, vaan se on parhaimmillaan tosiaan jonkun toisen lakan alla.

No Chips Ahead saa kynsilakan taas pysymään ehjänä paljon pitempään. Siinä missä minun piti lakata kynteni viimeistää joka kolmas päivä uudelleen, tämän päällyslakan kanssa kynteni pysyvät jopa viisi päivää siistin näköisinä.
 
 

Essie Good to Go

Good to Go pikakuivattajat kuivattaa kynnet todella nopeasti käyttökelpoisiksi. Lakka on paksua ja jättää kirkkaan muovisen pinnan kynnen päälle. Jos lakka tuntuu liian muoviselta tämän kanssa, olen joskus sipaissut vielä tuota No Chips Aheadia tämänkin päälle. Paksu lakka myös kuivuu paksulti ja suojelee kynttä paremmin. Joskus ilman tuota toista päällyslakkaa pelkästään tämän kanssa kynteni lakkaus saattoi joskus kovassa käytössä säröillä pinnalta hassusti parin päivän jälkeen.
 
Tämä lakka on siis todella hyvä pikakuivattaja ja kiva päällyslakka, mutta parista asiasta minun pitää varoittaa ennen kuin menette tämän kaupasta ostamaan.

 
Ensinnäkin, koska lakka kuivuu paksuksi, sitä kanattaa levittää huolellisesti koko kynnelle. Muuten lakan kuivuessa paljastuu lakkauksen raja. Tämä on kuitenkin tosiaan helposti vältettävissä. Lakkaa kannattaa myös laittaa reilusti kynnen kärkeen, mutta en ole huomannut lakan pahemmin kutistuvan kynnen kärjestä.

 
Lisäksi muutaman päivän jälkeen lakkauksesta kovassa käytössä lakka saattaa lähteä yhtenä kappaleena irti. Ei sillä tavalla, että se vain tippuisi itse sitä huomaamatta, mutta jos välttämättä alkaa reunoja jostain syystä repiä tai kynnet joutuvat jotenkin koville, niin silloin lakka saattaa antaa periksi. Ei kuitenkaan kannata mennä lakkaa repimään irti tälla tavalla, koska silloin voi vahingoittaa kynnen pintaa.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Voluumia hiuiksiin vertailu

Tällainen lättätukka yrittää jatkuvasti löytää tuotteita, joilla saisi tukan näyttämään tuuheammalta ja paksummalta. Nykyään jopa tupeeraan hiusten tyveä saadakseni tuuheamman lookin päähäni. Tällä kertaa vertailen kahta hiuksiin ennen föönausta suihkutettavaa tuotetta, jotka molemmat lupaavat tuuheammat hiukset pitempään.
 
 
Ensimmäisenä esittelen teille Sunsilkin Volumizing Mist -suihkeen, joka on osa Sunsilkin violettia tuotesarjaa, jossa jokaisen tuotteen on tarkoitus auttaa tuuheuttamaan hiuksia. Tarkoitukseni oli ensin kirjoittaa koko tästä violetista tuotesarjasta yhdessä, mutta ostettuani tuon Wellan vastaavan tuotteen, päätin vertailla näitä kahta tuotetta toisiinsa.
 
Tämä 150ml pullo maksoi käsittääkseni 3,99€, mutta hinta voi nykyään olla jotain muutakin. Suihke on kahdessa eri osassa, jotka tulee sekoittaa toisiinsa ravistamalla pulloa ennen käyttöä. Tuotetta suihkutetaan pyyhekuiviin hiuksiin. Myöhemmin päivän mittaa hiuksia pitäisi pystyä muotoilemaan sormilla tuuheammiksi eikä tuotetta tarvitse lisätä.
 
Käytännössä tämä tuote lisää hiusten muotoiltavuutta tekemällä hiusten pinnan karheammaksi. Englanniksi termi on texturizing. Kun hiukset ovat karheammat, niitä on helpompi muotoilla eivätkä ne vain liu'u toistensa pälle elottomina. Tätä suihketta ei kannata mielestäni suihkia hiuksiin liikaa, koska hiuksiin tulee silloin helposti liian karhea ja takkuinen tunne sekä suihkeen tuntee silloin hiuksissa liian selkeästi. Tällä siis pärjää pienellä määrällä.
 
En yhdistäisi tätä tuotetta saman sarjan shamppooseen, koska sillä on hieman samanlainen toimintaperiaate ja tällöin tuotteita mielestäni kasaantuu hiuksen pinnalle liikaa. Jollekin toiselle hiustyypille se saattaa ehkä sopia, mutta minun on vaikea kuvitella sitä. Jos hiuksen pinnalla on liikaa tuotetta, se muuttuu raskaaksi eikä silloin ole helppoa enää saada tukkaa näyttämään tuuheammalta.
 
Tämä suihke toimii pienissä määrissä, mutta liikasuihkuttelun mahdollisuuden ja vähän liian karhean tunteen vuoksi, en pidä tästä suihkeesta niin paljon, kuin kuvittelin tästä pitäväni. Tätä pitää käyttää niin vähän, että yhden pullon käyttäminen kestää suhteellisen pitkään, joten tuskin ostan ihan heti uutta puolloa käyttööni.
 

 
Seuraava testattava tarttui käteeni alennusmyynnissä vähän vahingossa ja huomasin vasta kotona, suihkeen olevan hyvin samantapainen kuin tuo edellä esittelemäni Sunsilkin suihke. Suihke on siis nimeltään Wellan Wellaflex 2nd Day Volym Blow Dry spray. Wellalla on tuotteen voimakkuuden mukaan numeroituja tuotesarjoja ja tämä suihke kuuluu sarjaan 3. Suihke on muodoltaa erilainen sillä, se on vain yhtä nestettä kaikki samassa, mutta käyttötapa on samanlainen. Tätä suihkitaan pyyhekuiviin hiuksiin ennen muotoilua. 150ml tätä suihketta maksaa noin 4,50€. Tuotteessa on myös UV-suoja.
 
Käytössä pidän tästä suihkeesta enemmän kuin edellä mainitusta Sunsilkin tuotteesta.  Tämän kanssa hiukset eivät tunnu karheilta tai takkuisilta tai muotoilutuotteilla kuormitetuilta. Mutta suihke tekee hiuksista  välittömästi hieman tuuheamman tuntuiset ja ilmavammat sekä helpommin muotoiltavat. Tätäkään ei tarvitse suihkia hiuksiin paljoa, mutta pelkoa yliannostuksesta ei ole. Voin huoletta käyttää tätä myös tuuheuttavien shamppoiden ja hoitoaineiden kanssa. Aion ehdottomasti ostaa tämän myös uudelleen.
 
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...