Sivut

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Herbina hiustenhoito matkasetti

En ole aikaisemmin kokeillut Herbinan hiustenhoitotuotteita, mutta matkapakkauksia hamstratessani päädyin ostamaan tällaisen setin, jonka myöhemmin myös käytin innokkaasti loppuun asti.
 

Settiin kuuluu hajusteeton muotovaahto ja hiuskiinne sekä shamppoo ja balsami. Koko setti taisi lopulta maksaa jonkun verran alle 20€. En ole täysin varma saako tätä settiä vielä kaupoista, mutta silloin tällöin olen törmännyt siihen eri alennusmyynneissä ja joitankin sen osia saa mielestäni täysikokoisinakin.
 
Pakkauksen tietojen mukaan vaikuttava aine näissä  tuotteissa on valkoinen tee, mikä kuulostaa minusta kiinnostavalta. Kaikki tuotteet ovat hajusteettomia, hellävaraisia ja kaikille hiustyypeille sopivia. Siitä huolimatta, että tuotteet ovat hajusteettomia, minusta hiukset tuoksuvat näiden käytön jälkeen puhtailta kuin puuvillalakanat ja pellava pöytäliinat liinavaatekaapissa. En osaa selittää tuoksua paremmin, mutta jotenkin sellaiselta se minusta tuntuu.
 
Minun hiukseni ovat helposti rasvoittuvat, ohuet ja latteat sekä  vaikeasti muotoiltavat. Pelkäsin, että liian hellävaraiset tuotteet eivät ihan riitä tälle kuontalolle, mutta olinpas väärässä. Shamppoo pesee ihanan puhtaaksi ja balsami jättää hiukset aivan upean kiiltäviksi. Sain usein kuulla kohteliaisuuksia hiuksistani erityisesti balsamin käytön jälkeen. Muotoiluvaahto ja hiuskiinne ovat myös mielestäni mainioita tuotteita. Erityisesti kiitosta ne saavat hajusteettomuuden vuoksi, sillä alan olla hieman kyllästynyt siihen, että jokaisella kosmetiikkatuotteella pitää olla oma hajustus.
 
Nyt, kun nämä matkapakkaukset ovat kuluneet loppuun, aion ehdottomasti ostaa näitä vielä lisää täysikokoisina ja myös noina matkakokoina, jotta voin käyttää niitä myös poissa kotoa ollessani. Suosittelen näitä lämpimäsi. Vaikken aikaisemmin olekaan käyttänyt Herbinan hiustuotteita, on pakko sanoa, että ne ovat erittäin hyvälaatuisia markettituotteiksi.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Klippoteket styling dust

Olen jo pitkään käyttänyt Klippteketin muotoilu suihketta, jolla on myös kuivashamppoon ominaisuuksia. Tuota pulloa on kuitenkin hankalaa kuljettaa mukana matkoilla, joten tartuin tähän paljon pienempää tuotteeseen, jonka toivoin toimivan toivotulla tavalla.
 
 
Siinä, missä muotoilusuihke maksaa vain 4,90€ tämä pieni 80ml purkki maksaa 11,90€. Mutta se on tosiaan paljon helpompi ottaa vaikka matkalle mukaan, kuin se isompi suihkepuollo. Uskoisin tämän puuterin myös kestävän käytössä paljon pitempään kuin suihkepullon, jolloin hintaerokin tasoittuu.
 
En ole kokeillut muita hiuspuutereita, joten en ikäväkseni voi verrata tätä niihin. Voin vain verrata tätä tuotteena aikaisemmin käyttämääni muitoilusuihkeeseen.

 
Purkki on peltinen sirotin, jossa on kierrettävä korkki. Vielä kertaakaan korkki ei ole auennut laukussa itsestään, joten luottaisin sen olevan tarpeeksi tiukka. Puuteri on puhtaan valkoista ja sen vuoksi voisin kuvitella sen näkyvän tummissa hiuksissa hieman enemmän kuin saman sarjan muotoilusuihkeen. Mutta eihän tätä kuulukaan laittaa hiusten pinnalle, vaan kampauksen alle, joten sen ei pitäisi näkyä muutenkaan.  Tiedän useita tummahiuksisia henkilöitä, jotka käyttävä tätä puuteria, joten en usko hiusten värin olevan mikään ongelma.
 
Puuteria tulee sirotella hiusten tyveen kuiviin hiuksiin ja sen jälkeen hiuksia voi muotoilla sormilla. On hieman vaikeaa kuvailla, miltä tämä tuntuu hiuksilla sormia vasten. Vähän narskuvalta, kuivalta? teksturoidummalta? Joka tapauksessa hiuksia on helpompi muotoilla, tupeerata ja kammata eri muotoihin. Hiukset pysyvät myös puhtaana pitempään. Tässä suhteessa puuteri toimii aivan samalla tavalla kuin suihkekin.
 
Kaksi suurta eroa kuitenkin löytyy, jotka kumpikin vetävät eri tuotteiden puoleen. Tämä puuteri ei tuoksu yhtä voimakkaalta kuin se suihke. Monet ihmiset ovat valittaneet Klippoteketin muotoilusuihkeen tuoksusta, eivätkä sen vuoksi ole voineet käyttää sitä. Tämä puuteri siis toimii pitkälti samalla tavalla, muttei tuoksu miltään. Jos siis on kyseiset muotoilutuotteet tuoksun vuoksi jääneet ostamatta, kannattaa katsastaa tämä puuteri uudelleen.
 
Toisaalta taas suihketta on paljon paljon helpompi käyttää kuin tätä sirotinta. Minun on ainakin välillä vähän hankalaa sirotella puuteria tasaisesti hiuksiin, kun suihkeen kanssa se on niin vaivatonta. Siitä syystä en luovu suihkeista ihan heti, vaikka tästä tuotteesta pidänkin ja ostan sitä varmasti uudelleen juurikin matkakäyttöön.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...